Alman toisen pentueen suunnittelun kanssa kävi siis niin, että ensimmäinen suunniteltu sulho jouduttiin vaihtamaan ainakin tällä aikataululla ja uuden sulho etsintä lähti käyntiin.. Ensin vietin muutaman unettoman yön tätä miettiessäni ja vaihtoehtoja pläräilin tuntitolkulla tehden +/- listoja. Totuushan tässä parituksessa on se, että täydellistä vesikoiraa ei ole, eipä taida olla täydellistä ihmistäkään .

Kompromisseja on pakko tehdä, pitää vaan miettiä ne omat tavoitteensa ja tärkeysjärjestyksensä. Suljenko silmäni joltain luonteenpiirteeltä tai  terveystulokselta kyseisen koiran tai sen lähisukulaisen osalta. Löytyykö sukutaulusta koiria, joita ei siellä haluisi olevan, onko ollut jo liikaa käyttöä, mikä vaikeuttaa jatkoa, onko parin sukulaisuus riittävän kaukana, että saisi mahdollisimman monimuotoisen perimän.

Sulhoa pohtiessani palasin alkuun  ja lähdin lopulta etsimään lähinnä tavoitettani olevaa poitsua. Ensinnäkin (katseltuani myös nuoria poikia) päädyin etsimään iäkkäämpää urosta. Eletty elämä kertoo kaikkein parhaiten elinvoimasta, luonteesta ja terveydestä. Mahdolliset ongelmat ovat jo tulleet esiin. Nuoremmat koirat ovat tämän asian suhteen aina riski.

Seuraavaksi piti tietysti palata analysoimaan tuota meidän Almaa ja varsinkin sen puutteita. Niitä ei kannata tuplata.  Ja samalla palasin jälleen tuohon rotumääritelmään, minkälainen perron siis pitäisi olla (ry:n sivuilta):
” Espanjanvesikoira on keskikokoinen paimen- ja metsästyskoira sekä kalastajan apuri. Koiran lämmön ja kylmyyden sietokykyä, muistia, aisteja sekä sopeutumiskykyä että psyykkistä tasapainoa kuvataan erinomaisiksi. Luonne määritellään uskolliseksi, tottelevaiseksi, iloiseksi, uutteraksi, rohkeaksi ja erittäin oppivaiseksi. Tarvittaessa koira kykenee hyökkäämään puolustaakseen isäntäänsä ja hänen omaisuuttaan.”
Ja meidän Alma:
uskollinen ( no kyllä) ja tottelevainen (tämähän on opetuksesta kiinni)….Iloinen ( no erittäin)  ja uuttera (toivomisen varaa)… rohkea (no riittävä) ja erittäin oppivainen (ei ainakaan helpolla) eikä varmasti puolusta kyllä yhtään mitään.
Kaiken kaikkiaan Almahan on aivan ihana ja avoin perro, mutta pientä toivomisen varaa olisi keskittymiskyvyssä ja palvelualttiudessa, Almasta ei helpolla hyvää ja sinnikästä  harrastuskoiraa saisi. Siispä näitä ominaisuuksia etsimään sulhosta tälläkin kertaa.
Terveystuloksethan Almalla on aivan priimat, tämän pian 4-vuotisen elon aikana ei ole tarvinnut normaalien tutkimusten/rokotusten lisäksi lääkäriä käydä moikkailemassa. Ensimmäinen synnytyskin sujui kuin tanssi, samoin pentujen hoito. Hammaspuutos löytyy ja aika isoja tyttöjä Alma teki, joten  uros saisi olla korkeintaan keskikokoinen , hyvähampainen poika.

Mistä siis löytyisi vanhempi, vähän käytetty uros, riittävän etäistä sukua sopivilla luonteenpiirteiltä. Ja mistä saisi riittävästi luotettavaa tietoa varsinkin tällä aikataululla vai siirtäisinkö suosiolla astutuksen syksylle. Ajatuksiin palasi koko ajan se, että olipa ekan sulhon valinta niin helppoa, taustat tiedossa ja luonne juuri sopiva.
Ja miten olen tähän Alman ensimmäiseen pentueeseen ollutkin tyytyväinen. Tutkitut pennut ovat saaneet äitinsä hyvät lonkat ja kyynärät ja luonteet ovat hienot kaikilla.
Onneksi tuli soiteltua muutamia puheluita, missä ääneen lausuttu ”mistä minä Miron veroisen löydän” –lause sai aikaan vastauksen ”mikset käyttäisi Miron iskää”.. Ja siinä se sitten oli

Mitäpä mahtaa jo keski-iän ylittäneelle Kuohu-pojalle kuulua?
Ja ne kuulumiset oli hieno kuulla. Ikää tulee 10 vuotta syksyllä ja Kuohu on edelleen elämänsä kunnossa. Poika on käynyt kerran lääkärillä näyttämässä rasvapattia noiden vuosien aikana (+ tietysti nämä tutkimukset ym.), poika on erinomaisessa kunnossa (ei kutinoita, rapsutuksia, sairasteluja). Vuosittaiset metsästysreissut isännän kanssa sujuvat kuin nuorelta pojalta  ja lonkat eivät ole vaivanneet millään muotoa( lonkat  B/D) .
Ja mistäpä muualta tuo Miron ja veljesten rohkea ja toimintakykyinen , kuitenkin ihmisavoin luonne on tullut kuin isäpapalta. Hampaisto tuolla veljessarjalla on loistava, samoin turkki ja pigmentti. Poikien koko on ollut hyvä. Sekä Kuohulla että pojillaan on selvästi taipumusta machoiluun muille uroksille ja narttuliehittelyyn, astumiset ovat sujuneet hyvin suoraviivaisesti ja tavoittellisesti  Jämäkän otteen omistajaltaan ovat vaatineet, mutta on huomattavasti helpompi saada vahvaluonteinen ja rohkea koira hallintaan kuin jos ongelmia olisi arkuuden kanssa.
Eli Kuohu alkoi vaikuttaa erittäin hyvältä parilta Almalle. Kuohun D/B lonkka aiheutti mielessäni hieman mietintää …onhan se selvä riski ja pentujen ei voi odottaa saavan A-lonkkia, mutta eipä noita A-lonkkia voi luvata A-vanhemmistakaan ja sairasta lonkkaa (nivelrikko) on esiintynyt jopa näissä lonkissa....
Mieleeni palasi aikanaan kasvattajakurssin vetäjän lausumat, missä hän totesi, ettei näitä varsinaisia tutkimuksia tarvittaisi lainkaan, jos koira pistettäisiin 10km lenkille. Nivelongelmainen /allerginen (tassut rikki) koira ei tuosta selviäisi. Ja jos Kuohu jaksaa edelleen joka vuotiset metsästysreissut, eivät lonkat voi olla sököt kirjaimestaan huolimatta.

Näin lonkkariskistä huolimatta päädyin tähän mahdollisimman vähän käytettyyn ja keskenään etäiseen  sukusiitosyhdistelmään.

Hieman ”kauhisteltuani” ajatusta, että Alma-parka naitetaan ensin pojalla ja sitten isälle sain hauskan kommentin (Kiitos Mari L), että eihän sen kummempaa kuin Kauniissa ja rohkeissa
Niinpä onnistuessaan pentue tulee teemalla ”The Bold and The Beautiful” mitä tuo sitten tuleekin tarkoittamaan.

Nyt jänskätään pääsiäisen tienoille loistavan astujan työn jälkeä.
Pentujen toivon perivän  molempien elinvoiman ja terveyden (paitsi tietysti äitinsä lonkat), Alman avoimuuden, ystävällisyyden ja leikkimielisyyden sekä Kuohun suoraviivaisen ja rohkean toimintakyvyn.
Pentujen haluan päätyvän aktiivisiin koteihin, missä ymmärretään, että suloisen kiharapään sisällä kasvaa toimivakykyinen koira, joka toimii viettiensä ja vaistojensa mukaan ja haluaisi itsetietoisena yksilönä ottaa määräjän aseman helposti.